Palapeli alkaa valmistua

BRAAAP BRAAAAAPPP BRAA AA BRAAAAAAAAA!!! Olen muuten 29-vuotta vanha mäntäpää. Lienenkö jo vanha, ainakin vanhentumaan päin? Niin ne väittää, joo o, tämän poppoon pappakaartia, onneksi meillä on Myltzi. Ja se se vasta vanha onkin! Ei kuitenkaan iästä huolimatta ole päivää, etteikö mäntähommat jossaki vaiheessa päivää olisi mielessä ja se toinen asia.

Sitte asiaan. Lynxi kävi siis pintakäsittelyssä ja tuumattiin porukalla, että maailmassahan on kaikki sateenkaaren värit vaihtoehtoina. Me otettiin puolikiiltävä musta. Jaa miksikö? Tuohon väriin on kaiken helpoin liittää millainen teippien väritys tahansa, jos nyt sattuu kesken kauden himottamaan joku muu grafiikka.




Kaikki osat siis on nyt käyneet puhalluksessa ja maalauksessa. Tämä toimenpide jo itsessään pienensi kelkan olemusta valtavasta valtameritroolarista pienempään sisävesihinaajaan. Niinhän tuo naisväkikin sanoo, että musta hoikistaa haha. Tottakai koko komeus siis yliteipataan Uberilla ja ainakin omasta mielestäni tuleva grafiikka ja värimaailma on aika rokkenrollia! Grafiikaksi tullaan siis istuttamaan sama Uber grafiikka kuin Myltzin jetissä on.

Kelkkaan ruvettiin pulttaamaan osia kiinni. Palapeli rakentui pala palalta ja sopivissa kohdissa rakennelmaa, tiivisteltiin saumoja. Tiivisteenä käytettiin tuota kaikkien rakastamaa ja inhoamaa Sika-Flexiä. Pari viikkoa oli muuten nihkeätä sen toisen asian kanssa, kun nyrkit oli oikein somasti pinnoitettu Sika-Flexillä, tuolla Sveitsiläisellä mustalla kullalla.



Kiinnityksissä pyrin kaikissa näkyvissä paikoissa käyttämään rekipultteja kliinin ulkonäön saavuttamiseksi. Joo joo, pikkurilli pystyyn! Mutta voin kertoa, että onhan tuo nyt ilo silmälle, sen sijaan, että tuo pultti on torxi, tuo ristipää ja siinä sivussa pari mulkattua kuusiokoloa.

Koko ohjauskin oli tarkoitus vaihtaa ja osat haalittiinkin seuraavan vuosimallin Evo-korisesta, mutta ajan puutteen vuoksi, tyydyin korjaamaan vanhan. Tuo ohjaus on varmasti suunniteltu yhteistyössä John Deeren ja Ladan insinöörien kanssa, on kardaania, on niveltä ja taas niveltä ja takaniveltä ja puslanpuslan holkkeja. Tuolla operaatiolla oltaisiin säästetty painossa melkein 10kg. Mutta mutta, aika ei yksinkertaisesti vain riittänyt. Eli vakio ohjaus lyötiin paikalleen. Toki uudet puslat yms sorvailtiin pommista välyksien minimoimiseksi.


Runko yms oli nyt siis kasassa ja seuraavaksi inssattiin telasto paikalleen. Telastoa oli siis jatkettu alkuperäismittaisesta. Johtuen suurelta osin Bling Factoryn millintarkoista jatkopaloista, telasto saatiin ilman suurempia kikkailuita paikalleen.






Kyllä muuten motivaatio kasvoi aikalailla 100% kun keksintö oli uudelleen syntymisensä jälkeen ensikertaa omilla jaloillaan lattialla. Kliinin musta kokonaisuus jökötti keskellä Öljykanjonia ja oli muuten uljaan näköstä jökötystä! Alustassa Blingfactoryn telastopyörät ja keulassa Keljon Konehuollosta saadut Ca&Pron:n minisukset. Oli niin liikuttavan kaunista, että oikein taisin pienet ilopissat siinä tirauttaakin.

Moottori löysi paikkansa seuraavaksi ja siihen apulaitteet rupesivat löytämään paikkojaan hiljalleen. Ylimääräiset sähköt jätettiin pois ja tärkeät liittimet ja liitokset suojattiin asiallisesti silikoonilla. Alkuperäistä sähköjen alumiinilevyä rälläköitiin isolla kädellä ja kaikki loputkin härpäkkeet saatiin mahdutettua siihen kiinni. Lopuksi koko johtosähkö systeemi verhoiltiin hiilikuidulla vesiroiskeiden ehkäisemiseksi ja ihan senkin takia, koska hiilikuituhan nyt vaan on niin pornoa materiaalia.


Nyt kelkka oli tekniikan osalta siis koottuna. Sen kunniaksi se vietiin pitkän Öljykanjoni pimeyden jälkeen ulkoilemaan.

Kyllähän oli jännäkakka housuissa kun eräänä ehtoona Myltzin kanssa oltiin sitä mieltä, että kipinää ja polttoainetta vaadittaisiin enään. Jännitys ilmoilla oli niin paksua, että sitä pysty kauhomaan lusikalla ilmasta. Toimiiko se?

Kipinä löytyi ja kelkka tärähti käyntiin parilla nykäisyllä. Niin kuin te kaikki mäntämoottoria rassanneet tiedätte, kuinka vapauttava tunne se onkaan, kun pitkän rakentamis session jälkeen laitteet pärähtää käyntiin ja ne toimii. Hiivatti sentään oli kyllä eufoorinen tunne! Nytten sitten alkoi muovien sovittelu, arvata saattoi, ettei kaikki osuisi kohdalleen kuin, Shapliinin elokuvissa, kelkka kun oli elämänsä reiteillä nähnyt vähintäänkin melkein kaikkea.

Muovit tuottikin melkoisesti pään vaivaa, mutta pitkän pyörittelyn jälkeen ne istuivat ihan kohtuudella ns. vanhoihin kiinnikkeisiin, uusia toki joutui tekemään myös, mutta ainoastaan veden eristyksellisistä syistä.


Päätin että valmiina kelkkaan ei tarvitsisi laittaa senttiäkään jeesus-teippiä ennen järvelle lähtöä. Motonetistä löytyikin siihen tarkoitukseen oivallista tarranauhaa, erikoisominaisuutenaan vedenkestävyys haha. Alkuun tartti kierrellä kelkkaa aina nurkan takaa ensimmäiset illat, koska muovit oli vielä vakio väreissä olemuksen ollessa suoraan sanottuna hirvittävä. Vai voiko joku kiistää, etteikö vm.06 lynxin keula näytä melkosen möhköltä? Hyi hitto! No pikku leikkailuilla saatiin muovien takaosasta paljon soivemman näköinen ja joka kerta tämän jälkeen kelkkaa uudelleen katsoessa, se rupesi näyttämään paremmalta. Tässäkin tapauksessa voidaan sanoa, että kyllä siitä hyvä tulee kun sen teippaa.



Tätä tekstiä kirjoittaessani voin paljastaa sen verran, että jännäkakkaa on housuissa niin paljon, että se tulee jo reunoista yli. Lynxin neitsyt matka nimittäin koputtelee jo ovella. Seuraavassa tekstissä katsellaankin tarkemmin koko komeuden yliteippaamista, pieniä vesicrossiin tehtäviä lisä muutoksia ja ennen kaikkea päästään koeajo-hommien kimppuun! Lentävää kelkkaa on nyt hierottu viimeiset 4kk ku kipiää vittua joten jännä nähä ollaanko edes sielä päin

Kesä terveisin!
Stone Cans performance motorsport.
Juho Sistonen

image name
milanobet bahis siteleri illegal bahis hiperbet